Tanssikurssit alkavat taas tuossa tuokiossa!
Muutoksia on tullut kurssipaikan suhteen: Tiistain tanssikurssit järjestetään Voltissa, Väinölässä! Hinnoitteluun myös jouduttiin tekemään euron korotus. Väinölään järjestetään kahvio tanssikurssien ajan.
Muuten tiistaikurssien osalta tutut kuviot, illassa on kolme tuntia opetusta, kolmella eri tasolla (perusteista etenevä-keskitaso-keskitaso/haastava) ja opettajana tietenkin Jaska.
Mukaan voit tulla silloin, kuin itsellesi parhaiten sopii. Ensimmäiselle, toiselle, kolmannelle tunnille tai vaikka koko illaksi.. tunti kerrallaan – tai kerralla kaikki! Ei ennakkoilmoittautumisia.
Kurssit aloitetaan tiistaina 3.9. Vaihtoaskeltanssilla. Ensimmäinen tunti klo 18:15-19:15 on kaikille ilmainen tutustumistunti!
Vaihtoaskeltanssihan on kuin foksi – jolla pystyy tanssimaan suurimman osan tanssilavoilla soitetuista kappaleista.
Illan edetessä hiotaan tekniikkaa ja haastetta luodaan erilaisin kuvioin.
Alle 30-vuotiaat saavat jatkossakin osallistua Vaihtoaskeleen kursseille ilmaiseksi.

Keskiviikon tanssikurssien käytänteet ovat ennallaan. Kurssit järjestetään Kauhavalla, Alakylän Kyläareenalla. Illassa on kaksi 75minuutin tanssikurssia. Voit osallistua molemmille kursseille, tai vaan jommalle kummalle. Ei ennakkoilmoittautumisia.
Tasomerkinnässä vihreä pallo tarkoittaa perusteita. Tällöin tanssikurssi alkaa ihan tanssin perusteiden opettelusta ja ennakkotaitoja tai tanssikokemusta ei näille tunneille tarvita. Vihreä/sininen pallo tarkoittaa perusteista etenevää. Silloin perusteet kerrataan pikaisesti ja lisätään hieman haastetta tanssiin.
Keskiviikon kursseilla on vaihtuvat ohjaajat ja kolmena iltana saamme meille vierailevia opettajia.
Alle 30-vuotiaat saavat osallistua ilmaiseksi Vaihtoaskeleen kursseille. Poikkeusilta on 9.10. Kati Koiviston opettama Fusku jolloin myös alle 30-vuotialta otetaan maksu tanssikurssista.

Tervetuloa kokeilemaan, opettelemaan ja tanssimaan!
PS. Matti ja Sannu Kauhavalla Alakylän Kyläareenalla la 10.8.!!!
